Kaiken koulukiireen keskellä ajatus kesätöistä tuntuu musertavalta. Kuitenkin tänään ystäväni kanssa jutellessani ymmärsin, miten onnekas olenkaan, kun voin ylipäänsä ajatella työntäyteistä kesää. Raha ei kasva puussa, vaikka joskus tuntuukin, että sen ansaitsemiseksi täytyy kiivetä metsän korkeimman kuusen latvaan.

Mä joka päivä töitä teen, ja olen siitä kiitollinen.

Kiitos kiireettömästä päivästä.

Joskus on ihanaa vain olla, varsinkin loman viimeisenä päivänä. Tänään olin.

Tänään haluan kiittää ihanasta ystävästä. Pitkänkin ajan jälkeen juttu luistaa, kuin ei oltaisi erossa oltukaan.

Ystäväni on luotettava, hymyileväinen kaikkien kaveri. Ystäväni ei hylkää. Ystävälleni voi soittaa milloin vaan, eikä hän koskaan ajattele minun tungettelevan. Ja vaikka ajattelisikin, en ymmärrä hänen kohdallaan sitä pelätä.

Ystäväni syö suklaalevyn kymmenessä minuutissa, eikä häpeä tunnustaa sitä. Meillä on paljon yhteistä.

Niin harvoin muistaa, mistä kaikesta tässä elämässä ja maailmassa voi olla kiitollinen. Siksi päätin perustaa blogin, jossa kiitän koko sieluni kyllyydestä.

Tänään kiitän kauniista kaupungista, johon minut on johdatettu.

Muutama vuosi sitten suunnitelmissani oli muuttaa mihin tahansa muualle kuin tähän kaupunkiin. Ymmärsin jo silloin, miksi kaikki tieni veivät tänne, mutta tänään näen suunnitelman vielä paremmin.

Talvella täällä on niin kaunista. Metsässä kävellessäni näen kaupungin valot. Enkä pelkää ollenkaan.